27.10.2009

Perustelut

Asian tausta

1. Espoon käräjäoikeus on tuomiollaan 27.3.1997 tuominnut A:n kahdesta kirjanpitorikoksesta ehdolliseen neljän kuukauden yhteiseen vankeusrangaistukseen mutta samalla hylännyt syytteen näyttämättömänä siltä osin kuin A:lle oli vaadittu rangaistusta velallisen epärehellisyydestä (syytekohta 9). Virallisen syyttäjän ja X Oy:n konkurssipesän valitettua käräjäoikeuden ratkaisusta syytekohdan 9 osalta Helsingin hovioikeus on tuomiollaan 22.6.1999 lukenut tämän syytekohdan osalta A:n syyksi avunannon velallisen epärehellisyyteen sekä tuominnut hänet kaikista hänen syykseen luetuista rikoksista ehdolliseen kymmenen kuukauden yhteiseen vankeusrangaistukseen. Syytekohdan 9 osalta A on samalla velvoitettu yhteisvastuullisesti kahden muun henkilön kanssa korvaamaan konkurssipesälle 580 000 markkaa. Hovioikeus on ratkaissut asian toimittamatta suullista käsittelyä syytekohdan 9 osalta.

2. Korkein oikeus on päätöksellään 31.1.2001 hylännyt A:n valituslupahakemuksen.

3. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tuomiossaan 12.4.2007 (A v. Suomi) lausutuilla perusteilla katsonut (kohta 32), että hovioikeuden tuomion lopputuloksen oli Korkeimman oikeuden ennakkopäätös KKO 1980 II 80 huomioon ottaen täytynyt olla asianosaisille yllätys ("...it is obvious that the outcome of the Court of Appeal proceedings came as a surprise to the parties"). Hovioikeus oli suullista käsittelyä toimittamatta arvioinut käräjäoikeudessa vastaanotettua näyttöä uudestaan ja muuttanut käräjäoikeuden tuomiota siltä osin kuin syytekohta 9 oli siinä hylätty ("...following a reassessment of the evidence, altered the District Court´s acquittal"). Oikeudenmukaisuus olisi hovioikeusmenettelyn osalta edellyttänyt, että A olisi valittajana saanut tilaisuuden puolustautua syytettä vastaan ("...fairness required that the applicant should have been given an opportunity to contest the charge"). Tästä syystä ihmisoikeustuomioistuin on katsonut, puheena olevan tapauksen olosuhteet huomioon ottaen, ettei oikeudenkäyntimenettely hovioikeudessa ollut ollut oikeudenmukainen ja että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaletta oli siten loukattu.

Ylimääräisen muutoksenhaun oikeudellinen arviointi

4. Euroopan ihmisoikeussopimus ei sellaisenaan velvoita jäsenvaltioita huolehtimaan siitä, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen toteamat ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan loukkaukset johtaisivat lainvoimaisten kansallisten tuomioiden poistamiseen tai purkamiseen. Ylimääräisen muutoksenhaun edellytyksiä on kussakin tilanteessa arvioitava jäsenvaltion kansallisen oikeuden pohjalta.

5. A onkin hakemuksensa perusteeksi vedonnut muun muassa oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 4 kohtaan. Sen mukaan lainvoiman saanut tuomio voidaan poistaa kantelusta tuomiovirheen perusteella, jos oikeudenkäynnissä on tapahtunut oikeudenkäyntivirhe, jonka voidaan otaksua olennaisesti vaikuttaneen jutun lopputulokseen. Ihmisoikeustuomioistuin on käsillä olevassa tapauksessa katsonut, ettei A:ta olisi pitänyt hovioikeudessa tuomita avunannosta velallisen epärehellisyyteen varaamatta hänelle tilaisuutta saada puolustautua syytettä vastaan.

6. Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 4 kohdassa edellytetään lisäksi, että oikeudenkäyntivirheen voidaan otaksua olennaisesti vaikuttaneen jutun lopputulokseen. Kuten Korkein oikeus on ratkaisussaan 1995:95 todennut, lainkäyttöä kohtaan tunnetun luottamuksen kannalta on tärkeätä, ettei oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 4 kohdan määräystä oikeudenkäyntivirheen vaikutuksesta jutun lopputulokseen tulkita tällaisissa tilanteissa ahtaasti.

7. Rikoksesta syytetyn kuuleminen on rikosprosessioikeuden keskeisiä periaatteita. Ennen kuin rikoksesta syytettyä on asianmukaisesti kuultu, olisi epäasiallista ja jopa syyttömyysolettaman vastaista ennakoida sitä, mikä jutun lopputulos tulee olemaan. Jollei taas syytettyä voida kuulla, häntä ei saa myöskään tuomita rikoksesta rangaistukseen. Kuulemisvaatimuksen erityinen merkitys on otettava huomioon silloinkin, kun arvioidaan kuulemista rasittavan virheen vaikutusta asian lopputulokseen.

8. A:n tapauksessa ihmisoikeustuomioistuin on vahvistanut, ettei A:ta ollut ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen asettamat vaatimukset huomioon ottaen asianmukaisesti kuultu. Tämä kannanotto on lähtökohtana arvioitaessa tarvetta hovioikeuden tuomion poistamiseen kansallisten säännösten nojalla. Kannanoton oikeudelliseen merkitykseen ei vaikuta se seikka, että A oli hovioikeuden suullisessa valmistelussa ilmoittanut, ettei näytön esittämiseen hovioikeudessa enää ollut tarvetta.

9. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että hovioikeudessa tapahtuneen oikeudenkäyntivirheen voidaan otaksua vaikuttaneen oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla olennaisesti jutun lopputulokseen.

10. Asian näin päättyessä lausunnon antaminen A:n hakemuksensa tueksi esittämistä muista perusteista raukeaa.

Päätöslauselma

Helsingin hovioikeuden 22.6.1999 antama tuomio numero 1847 poistetaan siltä osin, kun A:n syyksi on kohdassa 9 luettu avunanto velallisen epärehellisyyteen ja hänet on tuomittu yhteiseen vankeusrangaistukseen sekä velvoitettu suorittamaan X Oy:n konkurssipesälle vahingonkorvausta ja korvaamaan konkurssipesän oikeudenkäyntikulut. Asia palautetaan näiltä osin Helsingin hovioikeuteen, jonka tulee ottaa se omasta aloitteestaan uudelleen käsiteltäväksi ja, palauttamisen syy huomioon ottaen, siinä laillisesti menetellä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Lauri Lehtimaja, Juha Häyhä (eri mieltä), Ilkka Rautio, Timo Esko ja Jukka Sippo (eri mieltä). Esittelijä Petteri Mikkola.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Sippo: Korkeimman oikeuden ratkaisun kohtien 1 ja 2 jälkeen lausun seuraavaa:

A on hakemuksessaan katsonut ensinnäkin, että hovioikeus ei olisi saanut tutkia, oliko hän syyllistynyt avunantoon velallisen epärehellisyyteen, koska häntä ei ollut syytetty avunannosta vaan rikoksen tekijänä. Lisäksi hänet oli hovioikeudessa tuomittu poissa olevana ja haastamattomana. A on edelleen katsonut hänen asiaansa koskevasta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomiosta 12.4.2007 ilmenevän, että hovioikeus oli menetellyt oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla virheellisesti ja soveltanut lakia oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla ilmeisen väärin, minkä vuoksi hovioikeuden tuomio oli purettava tai poistettava.

Sanotussa ihmisoikeustuomioistuimen tuomiossa on katsottu, ettei hovioikeuden menettely ollut ollut ihmisoikeussopimuksen vastaista siltä osin kuin A oli tuomittu rikoksen avunantajana ja siten arvioitu hänen osuuttaan rikokseen toisin kuin syytteessä. A:ta ei myöskään ole tuomittu hovioikeudessa poissa olevana tai haastamattomana. Näin ollen A:n vaatimus hovioikeuden tuomion poistamisesta näillä hänen mainitsemillaan perusteilla on perusteeton.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on kuitenkin ratkaisussaan katsonut, että vaikka A:lla ei kyseiseen aikaan voimassa olleet menettelysäännökset ja ihmisoikeussopimukseen Suomen tekemä varauma huomioon ottaen sinänsä ollut ollut yleistä oikeutta suulliseen käsittelyyn hovioikeudessa, varauma ei poistanut tuomioistuinten velvollisuutta varmistaa oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuus. Hovioikeuden ratkaisu oli perustunut näytön uuteen kokonaisarviointiin ja suullisen käsittelyn toimittamista koskenut Korkeimman oikeuden oikeuskäytäntö (KKO 1980 II 80) huomioon ottaen hovioikeuden tuomion lopputuloksen on täytynyt tulla asianosaisille yllätyksenä. Hovioikeus oli suullista käsittelyä syytekohdan 9 osalta toimittamatta näyttöä uudelleen arvioituaan muuttanut syytteen hylkäävää käräjäoikeuden tuomiota, katsonut A:n syyllistyneen rikokseen sekä korottanut hänelle tuomittua ehdollista vankeusrangaistusta. Asian lopputulos huomioon ottaen oikeudenmukainen oikeudenkäynti olisi edellyttänyt, että A olisi saanut tilaisuuden syytteen riitauttamiseen suullisessa käsittelyssä. Katsottuaan hovioikeuden menettelyn olleen ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen vastaista ihmisoikeustuomioistuin velvoitti valtion suorittamaan A:lle vahingonkorvausta 3 000 euroa korkoineen.

Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisun perusteella on selvitetty, että hovioikeuden menettely on ollut ihmisoikeustuomioistuimen toteamalta edellä mainitulta osalta virheellistä. Tämä ei kuitenkaan merkitse oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 4 kohdassa tarkoitettua ilmeisesti väärää lain soveltamista eikä muutoinkaan sellaista asiallista virhettä hovioikeuden tuomiossa, jonka perusteella tuomio voitaisiin A:n vaatimin tavoin purkaa. Sen sijaan kysymys voi olla oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 4 kohdassa tarkoitetusta oikeudenkäyntivirheestä, joka oikeuttaa hovioikeuden tuomion poistamiseen kanteluteitse, jos oikeudenkäyntivirheen voidaan otaksua olennaisesti vaikuttaneen jutun lopputulokseen.

Ihmisoikeustuomioistuimen oikeudelliset kannanotot ovat Suomen tuomioistuimia sitovia ja ne otetaan huomioon harkittaessa edellä mainitun kantelua koskevan säännöksen nojalla mahdollisuutta tuomion poistamiseen. Euroopan ihmisoikeussopimus ei kuitenkaan sellaisenaan velvoita sopimusvaltiota lainvoimaisen tuomion purkamiseen tai poistamiseen taikka asian uudelleen tutkimiseen pelkästään sillä perusteella, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisussaan todennut tuomioon johtaneessa menettelyssä ihmisoikeussopimuksen loukkauksen. Euroopan neuvoston ministerikomitean suosituksessa 19.1.2000 onkin todettu, että uusi käsittely olisi sopimusloukkausta merkitsevän menettelyvirheen vuoksi tarpeen silloin, kun menettelyvirhe synnyttää vakavia epäilyksiä ratkaisun oikeellisuudesta eikä sopimusloukkausta voida korjata muutoin kuin tutkimalla asia uudelleen.

Niin kuin ratkaisussa KKO 2007:36 on todettu, oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 4 kohdan soveltamisen edellytyksiä on arvioitava sitä oikeusjärjestyksen lähtökohtaa vasten, että lainvoimaisella tuomiolla asia on ratkaistu sitovasti ja pysyvästi, joten lainvoimaisen tuomion poistaminen on poikkeuksellista. Kuten säännöksestäkin ilmenee, mikä tahansa oikeudenkäyntivirhe ei riitä tuomion poistamiseen, vaan edellytyksenä on, että menettelyvirheen voidaan otaksua olennaisesti vaikuttaneen jutun lopputulokseen.

Esillä olevassa tapauksessa hovioikeuden suullisen valmisteluistunnon pöytäkirjasta ilmenee, että hovioikeus oli valmistautunut käsittelemään asian suullisessa pääkäsittelyssään myös nyt kysymyksessä olevan syytekohdan 9 osalta. Valmisteluistunnossa hovioikeus on ilmoittanut asianosaisille, että hovioikeus saattaa muuttaa käräjäoikeuden rangaistusvaatimuksesta tekemiä ratkaisuja. Tästä syystä hovioikeuden valmisteluistunnossa, jossa A oli saapuvilla asiamiehensä edustamana, on selvitetty, minkä syytekohtien osalta asianosaiset pitivät suullisen pääkäsittelyn järjestämistä tarpeellisena. A:n asiamies on ilmoittanut, ettei A:n tarkoituksena ollut kuulla syytekohdan 9 osalta ketään todistajana. Valmisteluistunnon pöytäkirjasta ei ilmene, että A olisi halunnut myöskään itse tulla hovioikeudessa suullisesti kuulluksi syytekohdan 9 osalta. Suullisen käsittelyn toimittamista koskevassa ratkaisussaan hovioikeus on katsonut, että pääkäsittelyn toimittaminen muun muassa syytekohdan 9 osalta oli asianosaisten oikeusturvan kannalta ilmeisesti tarpeetonta siihen nähden, että asianosaiset olivat tietoisina käräjäoikeuden ratkaisun mahdollisesta muuttumisesta ilmaisseet valmisteluistunnossa, ettei suullisen näytön esittämiseen hovioikeudessa ollut enää tarvetta, ja viitanneet käräjäoikeuden pöytäkirjoista ilmenevään näyttöön.

Suulliseen käsittelyn toimittamatta jättäminen syytekohdan 9 osalta ei ole näin ollen tullut yllätyksenä A:lle, jolle on varattu tilaisuus ottaa kantaa sen tarpeellisuuteen. A on voinut riittävästi varautua myös siihen, että hovioikeus saattaa muuttaa käräjäoikeuden ratkaisun lopputulosta myös syytekohdan 9 osalta. Ihmisoikeustuomioistuimen toteaman menettelyvirheen ei näissä oloissa voida otaksua vaikuttaneen jutun lopputulokseen.

Edellä mainituilla perusteilla hylkään hakemuksen.

Oikeusneuvos Häyhä: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Sippo.